Marraskuun synkkyys meinaa painaa häntää alaspäin. D-vitamiini pillereiden avulla ei välttämättä pötkytellä kovaa. Synkkyydessä, tuikkuleita poltellessa voi olla piristävää palauttaa mieleen valon täyttämiä kesämuistoja - availla vähän kuva-arkistoja ja hihitellä viltin alla. Marraskuun illat ovat hyvää aikaa haaveilla ja pohdiskella maailman menoa. On aikaa ottaa iisisti ja keräillä voimia, tai no joillakin on aikaa ja joillakin ei ole. Toiset kiristävät tahtia lainaten aikaa yöunista. Takaisin maksun aika häämöttää siellä hamassa lopussa.
Palaan kesämuistoon - Kaukoitään, nousevaan talousmahtiin, eli Etelä- Koreaan, joka ihmetytti pientä aknekulkijaa. Korealaisten vilpitön kohteliaisuus ja ystävällisyys olivat hämmästyttävää ja vaikuttavaa pitkäjänteisyydessään. Kumartelukin on melko hauska ele.
Pieni kulkija pääsi nuuhkimaan neonvalon välkkeistä big city lifea. Soulin talontäyteinen maisema ja etäällä häämöttävät sumuisat kukkulat saivat mielikuvituksen laukkaamaan. Ah niin ihanaa anonymiteettia sai kokea iäti jatkuvia teitä käppäillessä pikkumuurahaisena, kameran kanssa turistina heiluessa. Ilma tuntui kyllä vähän raskaammalta hengittää siellä suurkaupungin sykkeessä, mutta uudet maut saivat nesteet kiertämään. Ai kun saiskin niin terveellisesti ja hyvin syödä aina! Sano kimchii [falsetissa]! vaikea sanoa hymyilemättä, eikö vain?
| tässä kuvassa on jotain pikku kaloja ja tulisia papuja, ei siis maankuulua kimchiä. |
| gangnam style |
Etelä- korealaisten kerrottiin olevan aina kiireessä - palli, palli!! Eli hurry up. Erityisen vakuuttavaa kiireen määrä tuntui olevan opiskelijoilla, joilla kilpailu parhaista koulutuspaikoista on lähes verissä. Itseäkin alkoi hikoiluttaa.. hui! Ei talousmahdiksikaan nousta telkkaria katsellen.
| stairway to succes |
| condition lady - jaksaa jaksaa |
Vastapainona sykkeelle sain lahjaksi onnea loppuvuodeksi paikalliselta munkilta Woljeongsa temppelissä.
| (tämä ei ole se munkki, vaan patsas, jota koskettamalla synnyttää poikalapsen) |
Siitä saikin toivoa taas tuleville haasteille. (On hyvä kokeilla eri onnentuojien voimaa. Kuivatun neliapilan löytäminen kierrätyskeskuksen kasvikirjan välistä ei minulle sitten suonutkaan niitä toiveita toteutuvaksi, joita olin hartaasti syöttänyt tuon onnen apilan harteille. Ehkä minä kiittämätön en edes huomannut onneni toteutuvan, yritän pysyä tarkkaavaisempana jatkossa.)
Näihin onnen asioihin onkin hyvä päättää tämä marraskuinen ilta. Haaveilu jatkukoon! Maailma on ihmeitä täynnä.
Terveisin, akne ykkönen
Palli Palli! :D Hhahahahaha. Ihana Korea-verhon raotus. LISÄÄ! <3: Ikuinen faninne ja uskollinen lukijanne Räyhä-Räihis
VastaaPoista